Kylmyys... Valo... Suru... Loppu... Uusi alku.


Tämä kaunis neitonen on Johanna Vares. Hän on horoskoopiltaan oinas, jonka luonnepisteet ovat seuraavat:Sottapytty/Siisti: 5 Ujo/Menevä: 8 Laiska/Toimelias: 6 Vakava/leikkisä: 3 Marisija/Kiltti: 3. Syvimmissä haaveissaan Johanna toivoo tulevansa opetusministeriksi. Nainen haluaa elämältään perhettä, mutta hänen salaisissa haaveissaan romantiikka näyttelee suurta osaa. Johanna rakastaa musta hiuksisia ihmisiä, joilla on silmälasit. Punaisia hiuksia neitonen taas ei voi sietääkään. Hän kuulostaa täydelliseltä eikö totta?


Ainoa ongelma on vaan se, että hän ei muista mitään. Johanna heräsi Kaiholan sairaalassa auto-onnettomuuden jälkeen. Lääkärit kertoivat Johannalle, että hän ja hänen isänsä ja äitinsä olivat olleet matkalla jonnekin kun auto oli syöksynyt tieltä. Naisen vanhemmat olivat menehtyneet heti. Kun viimein Johanna pääsi sairaalasta, lääkärit neuvoivat tien Kaiholan kirkolle, jonne  hänen vanhempansa oli haudattu. Nainen suri vanhempiaan, vaikkei muistanutkaan mitään. Hän oli yksin ja peloissaan.


Kun Johanna oli lähdössä kirkolta etsimään hotelia yöksi, tuli eräs tumma nainen hänen luokseen.
"Otan osaa suruusi Neiti Vares.", nainen sanoi ja kätteli lohduttavasti Johannaa.
"Kiitos", hän vastasi ja katsoi naista sitten kysyvästi.


"Olen Sanna, äitisi hyvä ystävä. Tulin kertomaan, että Vareksen suvun suuri tontti kuuluu nyt sinulle, olet onnen tyttö", Sanna kertoi.


Vaikkakin Johanan hälytyskellot soivat hiukan, hän oli onnellinen, että hänelle oli sittenkin jäänyt talo, jossa aloittaa elämä uusiksi.


Nainen saapui viimein Sannan neuvomalle paikalle ja hän tyrmistyi. Soraläntti, jossa oli outo pieni rötiskö. Johanna katseli taloa ulkoa päin järkyttyneenä. Tälläisen murjunko hän oli todellakin perinyt.
"Ehkä se on sisältä hienompi", hän ajatteli ja lähti kohti taloa.


Varovasti Johanna raotti ovea kurkistaen sisälle jännittyneenä...


Mutta samanlainen pettymyksen aalto kulki naisen yli, tämän nähdessä sisällön. Vain uuni,työtaso, jääkaappi, sohva ja kirjahylly. "Tämä ei voi olla totta", hän ähähti toivottamana ja suunnisti toiselle ovelle.


Oven takaa paljastui vessa. Nainen katseli hetken sitä toivottomana. Miksi juuri hän oli tälläisen kohtalon saanut.


Johanna päätti mennä hetkeksi hyppimään ulos narua, sillä talossa oli tunkaisen hajuista. Hän sai hyppiessään nopean väläyksen, vanhasta mukavan tuntuisesta miehestä, joka jollain oudolla tapaa tuntui tutulta.


Pian tontin ohi käveli nuori lehdenjakaja tyttö.
"Hei tulisitko täällä käymään?", Johanna huusi ja lopetti hyppelyn. Tyttö tuli varovasti naisen luokse ja katseli tätä hetken.
"Oletko asunut täällä Kaiholassa kauankin?" Johanna kysyi sitten.
"Koko pienen ikäni", tyttö vastasi ujosti hymyilen.


Naisen ilme kirkastui heti.
"Muistatko ketä tai kuka tässä on asunut?", hän kysyi toiveekkaana.
"Olin silloin aivan pieni. Muistan, että tonttilla asui vanha mies ja nainen. He kuolivat vuosia sitten. Heidän talonsa purettiin ja tontti jäi suvun omistukseen, mutta sitä ei koskaan käytetty. Tänä kesänä tähän oli tarkoitus rakentaa huvila, mutta kuulin, että omistajat kuolivat kolarissa", tyttö kertoi avoimesti sitten.
Johanna harmistui heti, hän ei vieläkään saanut mitään tietoa perheestään tai suvustaan.


"Kiitos, voisitko jättää minulle joka aamu tähän lehden. Omistan nyt tämän tontin", Johanna kertoi ja ojensi tytölle sitten 10 simoleonia omista vähistä rahoistaan.
"Tottakai. Tervetuloa Kaiholaan", tyttö sanoi ja otti rahat vastaan lähtien sitten jättäen päivän lehden Johannalle.


Nainen meni sisälle selailemaan työpaikka ilmoituksia, hänen täytyisi saada rahaa kokoon ennen talvea että hän saisi kunnon asunnon. Nyt oli jo kumminkin kesän loppu. Hetken selailtuaan ilmoituksia, naisen silmiin osui opetusalan töitä. Kuinka paljon hän haaveilikaan opetusministerin paikasta. Hän päätti ottaa työn välittömästi.


Johanna kaivoi jääkaapista sipsipussin ja alkoi syömään, kunnes ovi aukesi äkkiä. Ovella seisoi tumma hiuksinen nainen joka katseli ihmeissään naista.
"Kuka olet ja mitä teet asunnossani?", nainen kysyi hiukan kiivastuneena.
"Olen Johanna Vares ja minulle kerrottiin että omistan tämän tontin", hän vastasi hiukan peloissan. Tumma tukkaisen naisen ilme muuttui hiukan ja hän hymyili sitten.
"Ai no minun täytyy sitten muuttaa. Olen Minka, olen asunut tässä salaa", tumma tukkainen nainen kertoi ja tuli sitten sisälle.


Johanna ja Minka keskustelivat jonkin aikaa. Johanna kyseli paljon tietäisikö Minkakaan mitään hänen perheestään, mutta valitettavasti nainen ei tiennyt.


"Olisit onnellinen", Minka sanoi lopulta.
"Sinulla on nyt iso tontti, tästähän sinun elämäsi vasta alkaa, etsit vain miehen ja perustat perheen ja laitat tontin taas kuntoon." Johanna hymyili hiukan, ehkä nainen oli oikeassa.


Minka kehoituksesta Johanna lähti tutkimaan Kaiholaa tarkemmin sekä etsimään sopivia puoliso ehdokkaita.


Hän kävi syömässä rahkatorttua Kaiholan kahvilaravintolan terassilla, joka kumisi tyhjyyttään. Paikalla olivat vain hän ja myyjä.


Minka päätti käydä ottamassa valokuvan itsestään muistoksi, siitä kuinka pohjalta hän oli lähtenyt. Hän oli täysin varma, että elämä alkaisi luistaa kyllä.


Illalla nainen ajautui Stadiin juhlimaan hiukan. Hän tanssi sydämensä kyllyydestä. Tänä iltana hänen elämänsä muutuisi, aivan varmasti.


Ilta oli kääntynyt yöksi kun Johanna suuntasi tanssilattialta mummojen ja pappojen seasta baarin puolelle. Hän huomasi heti tutun tumman hiuspehkon.


"Minka!", hän huudahti ja käveli naisen luokse.
"Jossu!", Minka vastasi ja he tervehtivät toisiaan isolla ylä vitosella.
"No kuinkas mies jahti sujuu?", Minka kysyi hymyilen. Äkkiä Johanna purskahti itkuun.


Johanna kertoi, ettei ollut nähnyt ainuttakaan miestä koko iltana, ei ainakaan sellaista, joka olisi saanut hänen sydämensä roihuamaan enemmän tai vähemmän. Minka lohdutteli uutta ystäväänsä.
"Älä huoli Johanna, ehkä sinun prinssisi tulee juuri silloin kuin vähiten odotat. Olet vielä nuori ja sinulla on vielä aikaa", hän sanoi hymyilen.


Johanna päätti lähteä baarista ja ulkona hän katsahti tähtitaivaalle.
"Niin ehkä minun elämäni prinssi saapuu huomenna pihalleni ja rakastumme", hän haaveili pieneen ääneen ja tunsi olonsa hitusen paremmaksi, täällä vieraalla maalla.


Jatkuu....