Johanna oli viimein saanut unen päästä kiinni kutisevalla ja kovalla sohvalla, joka huoneessa toimitti sängyn virkaa. Kumminkin hän heräili vähän väliä sillä sohva oli todella epämukava nukkua.


Lopulta hän päätti nousta ylös kokonaan, sillä töihin lähtöönkään ei olisi kauan. Nainen huokasi syvään ja yritti oikoa kipeitä jäseniään.


Johanna käveli jääkaapille ja aukaisi sen katsellen sisältöä. Maito oli eilen mennyt vanhaksi mutta hän päätti riskeerata. Nainen  teki itselleen murokupillisen.


Jännittyneenä hän odotteli, että milloin kimppakyyti tulisi hakemaan häntä. Pian pihalta kuuluikin äänekästä tööttäystä. Johanna kävi nopeasti pesemässä murokupin ja riensi sitten pihalle kimppakyytiin.
"Hei olen Johan..", hän kerkesi sanoa.
"Kyytiin siitä, minua ei kuule kiinnosta. Ollaan kohta myöhässä", kuski ärähti ja painoi risan auton kaasun pohjaan.


Johannan työpäivän oli tarkoitus loppua päivällä mutta jo ennen 12 sama auto ajoi pihaan. Johanna huomasi vaaleatukkaisen miehen, joka seisoi hänen ovellaan lehteä lukemassa. Varovasti nainen nousi ylös autosta.


Hänen päänsä riippui hetken aikaa surkeana ja raskas houkaus täytti ilman.


"Miksi juuri minä sain potkut, en kestä tätä", Johanna ajatteli ja nosti kädet kasvoilleen, hän ei saisi alkaa itkeä nyt kun ovellakin oli vieraita. Hetken keräiltyään tappiotaan nainen lähti kohti asumuksensa ovea.


"Päivää, kuka olette ja mitä teet tontillani?", Johanna yritti kysyä iloisesti vaikka hänen päänsä oli vain mustaa surua täynnä.
"Teidän tontilla?", mies kysyi huitaisten kädellään.
"Olen Kaiholan pormestari ja tulin muistuttamaan että tontti on EDELLEEN Kaiholan kaupungin. Siksi toinkin teille tämän maksun", mies sanoi hymyilen ja heilutteli laskua käsissään.
"Pois tontiltani.", Johanna sanoi jäätävästi ja nappasi miehen käsistä laskun katsoen tätä pahasti.
"Tervetuloa Kaiholaan, jossa kukaan muu ei elä leveästi kuin pormestari ja hänen sukunsa", mies sanoi nauraen ja lähti tontilta.


Vihaisesti Johanna sulloi kirjekuoreen rahat ja käveli postilaakolle laittaen kuoren sinne ja läväytti sen kiinni.

"Älä välitä pormestarista, outo tyyppi muutenkin", kuului ääni pian naisen vierestä ja Johanna katsahti viereensä hämmästyneenä. Hänen vieressään seisoi ruskeatukkainen mies, joka hymyili hänelle ystävällisesti.


Mies osottautui Junnuksi, jonka kanssa Johanna vaihtoi sitten kuulumisia. Nainen kertoi avoimesti epäonnestaan joka oli alkanut heti onnettomuuden jälkeen. Hän kertoi myös kuinka kovasti halusi löytää tietoa vanhemmistaan sekä Vareksen suvusta.


"Ehkä heistä ei löyty mitään siksi että he olivat mestaririkollisia", Junnu murjaisi mielestään hyvän vitsin ja Johanna katsoi häntä vihaisesti.
"Tuo ei ollut hauskaa", nainen sanoi äkäisesti.

Junnu myönsi, että hän ei ollut tarkittanut loukata naista. Pian Johanna tajusi, että hänellä oli nälkä ja hän kutsui myös miehen syömään kanssaan.


Kun kaksikko oli nauttimassa köyhää ateriaansa, ovikello soi. He katsoivat toisiaan ja Johanna nousi ylös.
"Anteeksi", hän pyyssi ja meni avaamaan oven.


Pihalla seisoi vanha eukko kristallipallon kanssa. Johanna katseli naista hetken ja meni tämän luokse varovasti.


Äkkiä vanhus kääntyi ja tarttui naisen käteen. "Tervetuloa Kaiholaan, nuori neiti Vares.", nainen sanoi ja Johanna hämmästyi.


"Mistä tiedätte nimeni?", hän kysyi hiukan peloissaan.
"Tiedän paljon asioita, kiinnostaisiko sinua tietää tuleva puolisosi?", vanhus kysyi ovelasti hieroen käsiään yhteen.
"Voi, osaisitteko te kertoa sen?", nainen innostui ja vihreisiin silmiin syttyi taas toivo.


"Totta kai.", ennustaja tuhahti ja osoitti sitten tyhjää kättään,
"Maksu etukäteen kiitos" Samassa Johannan silmistä kuoli toivo.


"Voi minulla ei ole paljoa rahaa. Ettekö voisi tämän kerran ennustaa maksutta?", nainen pyysi ristien kätensä ja katsoi vanhusta toiveekkaana.


"Mutta vain tämän kerran", ennustaja tuhahti vihaisena ja alkoi hieroa palloa mumisten hiljaa jotain mystisiä sanoja vahvistakseen loitsua.


Pian Johanna kuuli suuren tömähdyksen takaansa ja kääntyi katsomaan onnellisena. Nähdessään puolisonsa hänen ilmeensä muuttui epätoivoiseksi sekä kauhistuneeksi.


"Missä minä olen?", mies ihmetteli nousten pystyyn ja katseli ympärilleen päättään pidellen.


Nainen kääntyi apua anovasti ennustajan puoleen.
"Ettekai te todella väitä että hän on tuleva puolisoni?" , Johanna kysyi peloissaan.
"Kyllä vain. Hänen nimensä on Aaro. Nyt vie hänet sisään lempenne pesään.", eukko kehoitti ja hymyili salamyhkäisesti.
"Ja muistakaa neiti Vares, tässä maassa ei saa mitään ilmaiseksi", ennustaja naurahti ja lähti tontilta.


Johnana vei kauhuissaan Aaron sisälle ja samassa kuin kohtalon iskusta puhelin soi. Nainen ryntäsi vastaamaan. Soittaja oli hänen ystävänsä Minka. "Ai mitä töihin nyt heti, voi ei ei harmi!", Johanna kailotti suureen ääneen puhelimeen.
"Mitä ihmettä sinä horiset Jossu?", Minka kysyi toisessa päässä. Ilmeisesti Aaro ei tajunnut huijausta, sillä ystävällisesti hymyilen mies lähti talosta pois.


Johanna selitti asian Minkalle, joka nauroi kippurassa toisessa langan päässä. Lopetettuaan puhelun Johanna kuuli takaansa äänen.
"Tuo oli jo tylyä.", Junnu sanoi hiukan hymyilen. Nainen kääntyi ja katsoi miestä edelleen järkyttyneenä.
"Mutta hän oli aivan kauhea. Ei minun tuleva puolisoni voi olla sen näköinen suohirviö", hän sanoi.


"Vai suohirviökin vielä", Junnu sanoi alkean nauraa pian miehen iloisuus tarttui myös Johannaan ja nainen alkoi nauraa myös.
"Joo todellinen monsteri", nainen kikatti Junnun seurana.


Pian miehen ilme vakavoitui ja hän katsahti naiseen.
"Valitettavasti minun täytyy nyt lähteä", mies sanoi hymyilen.
"Oih olisi ollut niin mukavaa jos olisit voinut olla seurana vielä.", nainen sanoi hiukan harmistuneena, todellinen kanta oli se, että Johanna pelkäsi jäädä yksin mökkiin.
"No lupaan tulla huomenna käymään", Junnu sanoi ja katsahti naisen vihreisiin silmiin.


Äkkiä Johanna suuteli miestä hyvästeiksi. Pahinta oli se että Junnu myös vastasi tähän.


Kun ovi painui kiinni nainen lösähti istumaan sohvalle. Mitä hän olikaan juuri tehnyt. Hänellä ei olisi aikomustakaan naida Junnua ja nyt hän oli antanut miehelle ihan vääränlaisen kuvan siitä. Äkkiä kumminkin pieni hymyn tapainen nousi naisen huulille. Suudelma oli kyllä ollut ihana ja Junnu tuntui mukavalta hepulta, hän taisi olla hiukan ihastunut. Miten hän kertoisi nyt Junnulle tämän kaiken...
Että Kaihola oli täynnä vain avuttomia, rumia, paholaisen petoja...

Jatkuu...